Tässä blogissani kuvaan oman suunnitelmani, jonka avulla pyrin saamaan hallinnan tunnetta ja järjestelmällisyyttä työnhakuuni. On hyvä muistuttaa, että en ole aktiivinen työnhakija, sillä minulla on jo erinomainen työpaikka. Myös on hyvä huomioida, että mikäli etsisin töitä täydellä höyryllä, enkä olisi yrityksen aktiivinen toimitusjohtaja, aikataulu olisi varmasti tiiviimpi. Tästä huolimatta aikataulu on haastava ja saa nähdä miten äijän käy.
Huomioitavaa aina suunnitelmia tehdessä on se, että se on aina sen hetkisiin tietoihin perustuva ja siihen saattaa tulla muutoksia toiminnan edetessä. Suunnitelmaa toteutettaessa saattaa esimerkiksi tulla yllättäviä tilaisuuksia tai haasteita, jotka vaativat päivityksiä suunnitelmaan. Esimerkiksi edelliseen blogiini verrattuna olen jo hieman muokannut aikataulua realistisemmaksi nyt, kun olen päässyt ns. työn makuun.
Olen yleensä kokenut itse suunnitelmien tekemisen kannustavan toteuttamaan tietty tehtävä, sillä aikataulut ja kirjallinen toimintakuvaus "pakottavat" tekemään asioita. Tällöin yleensä myös lopputulos on yleensä nopeammin saavutettavissa, kuin jos tekisi asioita ilman suunnittelua.
Suunnitelman laatija: Juha Mattila
1. Työnhakusuunnitelman tarkoitus
Suunnitelman tarkoituksena on kuvata toimenpiteet aikatauluineen, joilla saavutan halutessani unelmieni työpaikan. Suunnitelmaa päivitetään tarvittaessa työnhakuprosessin edetessä. Tavoitteeni on saada houkuttelevia työtarjouksia vappuun 2012 mennessä.
Mieti, ja kirjaa ylös ns. toiminnan johtotähdeksi seuraavat asiat:
- Halutun työtehtävän sisältö
- Työnimikkeet
- Työtehtävän sijainti
- Palkkataso
- Potentiaaliset yritykset
2. CV:n tekeminen
Laadi kohdennettu CV huomioiden 2. kohdan kriteerit sekä ohjeistuksen: miten laatia hyvä cv.
Laadi työhakemuspohjat, jotka voit räätälöidä sopiviksi tavoittelemiisi työpaikkoihin huomioiden ohjeistuksen: Työnhakemuksen tekeminen
4. Verkostoitumissuunnitelma
Laadi verkostoitumissuunnitelma huomioiden ohjeistuksen verkoston rakentamisesta, tavoitetyöpaikkasi sekä CV:si. Muista suositusten pyytäminen.
5. Sosiaalisen median profiilit
Pohdi, mitä kanavia työnhaussasi käytät ja päivitä profiilit ainakin LinkedIN:ssä ja Facebookissa (ehkä myös Twitterissä). Kontaktoidu vähintään kohdeihmisten kanssa ja muuten toteuta verkostoitumissuunnitelmaa.
6. Verkoston hyödyntäminen työnhaussa
Toteuta verkostoitumissuunnitelmaa kohdennettuna työnhakuusi
7. Avointen työpaikkojen kartoitus
Kartoita avoimet työpaikat kohdeyrityksistä ja katso löytyykö sopivia matcheja. Päälähteenä käytän tietenkin omaa palvelua.
8. Kontaktien etsiminen yrityksistä
Etsi ja listaa sopivat kontaktit yrityksistä ohjeistuksen mukaisesti.
9. Yhteydenotot yrityksiin
Kontaktoi yritykset, jotka olet listannut. Mikäli ei tärppää, laajenna listaa.
10. Valmistautuminen työhaastatteluihin
Mikäli tulee kutsu työhaastatteluihin, valmistaudu ohjeistuksen mukaisesti.
11. Aikataulu
- Kriteerit tulevalle työpaikalle 29.2.2012 mennessä
- CV:n tekeminen 8.3.2012 mennessä
- Työhakemuksen tekeminen 15.3.2012 mennessä
- Verkostoitumissuunnitelma 22.3.2012 mennessä
- Sosiaalisen median profiilit 29.3.2012 mennessä
- Verkoston hyödyntäminen 6.4.2012 mennessä
- Avointen työpaikkojen kartoitus 8.4.2012 mennessä
- Kontaktien etsiminen ja listaus 10.4.2012 mennessä
- Yhteydenotot yrityksiin 12.4.2012 mennessä
- Valmistautuminen haastatteluihin 19.4.2012 mennessä
- Työtarjous saatu 30.4.2012 mennessä
Johtotähtenä: Rohkeus, Usko, Sitkeys
terveisin, Juha Mattila

